Kaunissaaren Maja

Kaunissaaresta puhuttaessa monet muistavat kesäravintola Kaunissaaren Majan ja sen klassisen lohikeiton eräänä loman mieleenpainuvimmista kokemuksista. Ystävällinen ja sydämestään palveleva kesäravintola kuuluu Kaunissaari-loman ehdottomiin kokemuksiin – jo vuodesta 1955. Majalta saat myös majoitusta!

Vastuullisuus Majalla

Kaunissaaren Majalla harmaiden pesuvesien puhdistus on nykyisten vaatimusten tasolla, ja kaikki harmaat jätevedet käsitellään tehokkaassa biologisessa prosessissa ennen palauttamista saaristoluontoon.

Ravintolalla syntyvät vessavedet viedään mantereelle jätevedenpuhdistamolle. Mustien wc-jätevesien syntyä on pyritty pienentämään investoimalla alipainejärjestelmiin, jotka kuluttavat vain murto-osan siitä makeasta vedestä joka tarvittaisiin tavanomaisessa käymälätoiminnassa.

Jätteet lajitellaan mahdollisimman laajasti. Kaikki tavanomaiset jätejakeet päätyvät lajiteltuina kiertoon. Kaikki maatuva jäte kompostoidaan lämpökompostoreissa, ja syntyvä multa hyödynnetään ravintolan ympäristön pihanhoidossa.

Sähkön- ja vedenkäyttöön on kiinnitetty erityistä huomiota, ja kaikkea turhaa kulutusta halutaan tietoisesti välttää. Valaistuksessa on siirrytty paljolti led-ratkaisuihin ja kylmäkoneissa ja muissa laitteissa suositaan uusimpien laitteiden hankkimista vanhempien ja enemmän kuluttavien sijaan.

Tavaratoimituksissa ravintola luottaa isoihin, vastuullisuutensa varmentaneisiin toimijoihin. Logistiikassa kiertävät alustat ja pakkaukset toimitetaan mantereelle edelleen käyttöön.

Ravintola Kaunissaaren Maja
ravintola@kaunissaarenmaja.fi
p. 010 832 3510

  • Keskiviikko 10.6.2026: 12.00 – 20.00
  • Torstai 11.6.2026: 12.00 – 20.00
  • Perjantai 12.6.2026: 12.00 – 0.00
  • Lauantai 13.6.2026: 12.00 – 0.00
  • Sunnuntai 14.6.2026: 12.00 – 17.00
  • Maanantai 15.6.2026: suljettu
  • Tiistai 16.6.2026: suljettu

Keittiö suljetaan tuntia ennen ravintolan sulkeutumista, kuitenkin viimeistään klo 20.